www.nakurunlapset.fi
www.reilunkaupantahti.fi
www.vrouwen.net/kalimata
www.kehitysmaakauppa.org

 

 

ANNA-LIISAN ELÄMÄNFILOSOFIA JA MOTOT

Entäs se elämänfilosofia sitten? Vuodet Afrikassa ovat muuttaneet suhtautumistamme moniin asioihin koti-Suomessa ja vahvistaneet sen ymmärtämistä, että ”pieni on kaunista”. Jos jaetaan ihmisten yleinen ajattelutapa kolmeen kategoriaan, jotka ovat:

  • to have eli tavaran omistaminen
  • to love eli oman perheen ja lähiomaisten hyvästä huolehtiminen sekä
  • to be eli kysymyksen ”mikä on tehtäväni tässä elämässä?” pohtiminen, kallistun tietenkin viimeisen kohdan kannattajaksi. Olen kiitollinen elämälle niin monesta asiasta – hyvästä ja vähemmän hyvästä – joten haluaisin antaa jotain takaisin. Naivi toive ehkä, mutta jos se on sisimmässä, minkä sille teet. Vaikeassa lapsuudessa ”keksimäni” ajatus, että syntymähetkellä vuoteeni vierellä ollut enkeli, ehkä se ylimääräinen, on selittänyt monia elämäni tapahtumia ja vaikuttaa siihen edelleen pakottavana tarpeena.

Hämeenlinnassa 1990-luvulla, Afrikasta palattuani, minut saatiin mukaan Vihreän Liiton toimintaan ja olin sekä Hämeenlinnassa että myöhemmin Janakkalassa kunnallisvaaleissa ehdokkaana: Hämeenlinnassa sain n. 100 ääntä, mutta olin iloinen että varmaan osa mahdollisista äänistäni meni länsi-afrikkalaiselle Martines Lopezille, joka tuli valittua Hämeenlinnan kaupunginvaltuustoon. Taustalla tietenkin maahanmuuttajien asiat. Tänään tyydyn vain lukemaan Vihreää Lankaa.

Afrikkalaisia puuveistoksia.


ANNA-LIISAN HARRASTUKSET

Olisiko minulla mitään muita harrastuksia kuin vähäinen lukeminen? Elokuvissa käymme silloin tällöin – mutta tänne maalle muutettuamme harrastuksiin voitaneen lukea tonttimme muokkaus ja vanhan risukon yms. raivaus, jota olemme jo tehneet kaksi kesää. Kiviä on siirretty talomme seinustoille peittämään jätevesijärjestelmän maahanpiilotusjälkiä! Mukavaa, mutta työlästä hommaa – varsinkin kun olen lonkkavaivainen! Henki olisi altis, mutta ruumis panee hanttiin.


HEIKIN ELÄMÄNFILOSOFIA JA MOTOT:

Olen kouluaikoinani ollut hiukan hankalan oppilaan maineessa ja varsinkin oppikouluaikana osallistuin moniin kepposiin ja nuorten tölväilyihin. Sodan jälkeisinä aikoina Haapamäen risteysaseman ympäristössä riitti koulupojille paljon erikoislaatuisia harrastuksia. Poikien kekseliäisyydellä ei löytynyt rajoja ja jo silloin partiolaisten ”erämiestaidot” auttoivat tekemään kaikenlaisia löytöjä rautatieaseman ympäristöstä ja alueelta. Teimme kaikenlaisia sovellutuksia löytämistämme tavaroista: venäläisten lentäjien laskuvarjon nyöreistä tuli hienoja Jojo-pyörien naruja – laskuvarjosilkki kelpasi naisten puseroaineiksi. Yritimme saada löytämäämme Jak- hävittäjän siipikonekivääriä toimimaan – emme onnistuneet, taidot eivät riittäneet tai sitten emme ymmärtäneet elektroniikan merkitystä laukaisumekanismissä.. Keräsimme asemalta tavaravaunujen sulkemiseen tarvittavia lyijyisiä sinettejä, blommeja, ja myimme ne metsästäjille haulien raaka-aineeksi. Yritteliäisyys ja pitkäjänteisyys tuli ikään kuin tavaksi. Osasimme pitää asiat myös ominamme – niistä ei paljon lörpötelty.

Myöhemmässä elämän vaiheessa tästä oma-aloitteisuudesta oli hyötyä – kokosin mm. pari moottoripyörää erilaisista osista ja näistä myydyillä rahoilla sain hankituksi kunnon ajopelin omaan käyttöön. Tietysti näiden harrastusten vaikutus näkyi koulunkäynnissä – läksyt jäi lukematta, tehtävät tekemättä jne. Sain kuitenkin armeijan aikana Mikkelissä ylioppilastutkinnonkin lävitse – kiitos Anna-Liisan, jonka kanssa olin silloin jo avioitunut.

Teknisen alan valintaan vaikutti silloisen Keuruun Auton työnjohtaja Kai Hirvonen, joka kannusti kaikin tavoin asiassa, mm. järjestämällä pääsykokeita varten aikaisempia koekysymyksiä ja ennen kaikkea ”komentamalla ja käskemällä” minut pääsykokeisiin.

Opiskelun Helsingissä aloitin velaksi ja koska rahasta oli kova pula opiskeluaikana – Anna-Liisahan opiskeli myös ja poikamme Jukka oli meillä mukana – ajoin öisin rekka-autolla öljyä pääkaupungin lähiympäristöön, vapaa-aikana tuurasin takseja kaupunkialueella ja käänsin autoalan ammattikirjallisuutta suomeksi eri autoliikkeille.

Noina aikoina opin seuraavat seikat, joita olen myöhemminkin noudattanut elämässäni:

  • laiskuus on hyvä lahja, kunhan sitä osaa käyttää oikein
  • mikä voimassa voitetaan, se matkassa ja ajassa menetetään
  • älä unohda Murphyn lakia muunnoksineen
  • turha nuukuus on teknistä kypsymättömyyttä

Ensimmäiseen mottoon lisäisin sen, että älä tee uudelleen sitä mitä joku toinen on jo tehnyt ts. aikaisemmin kirjastoista ja myöhemmin netistä löytyy paljon sellaista tietoa, joka kannattaa tutkia ja etsiä ennen kuin ryhtyy suinpäin toteuttamaan jotain annettua tehtävää. Esimerkkinä tästä on japanilaisen teollisuuden nousu johtavaan asemaan toisen maailmansodan aiheuttaman tappion ja sitä seuranneen matalasuhdanteen jälkeen. Japanilaiset ottivat selvää mitä toiset olivat tehneet.

Toiseen kohtaan lisään sen, että nostaessasi tukkia sen keskikohdalta tarvitset kaksinkertaisen voiman kuin nostaisit tukkia molemmista päistä vuorotellen. Moni on ihmetellyt rakennuspuuhieni aikana seikkaa, että kuinka sain kahdeksan metrisen kolmesta hirrestä muodostuvan mökin kurkihirren yksin nostettua paikalleen ilman koneellista apua. Siellä se kurkihirsi vain on paikallaan yhteen pultattuna rakennusohjeiden mukaisesti.

Murphyn lainalaisuus: jos jokin on suunniteltu siten, ettei homma voi mennä pieleen – se kuitenkin menee. Tällöin on jokin inhimillinen seikka on jäänyt huomioimatta. Ihmisiähän me vain olemme ja jonkun asian tai vaihtoehdon unohtaminen voi suorituksessa aiheuttaa pieleen menon.

”Pilkun viilaaminen” joissakin suorituksissa on suoranainen virhe. Tarkka tulee olla ohjeiden noudattamisessa, muttei turhantarkka. Tulee muistaa: iso maa – isot toleranssit – ja käyttäytyä sen mukaisesti. Monesti huumori helpottaa.

Minulla on vielä eläkeiässä tukka päässä eikä vielä paljon harmaita hiuksia!

Rummunsoittajat.


HEIKIN HARRASTUKSET

Harrastuksissani on ensimmäisenä kevyt musiikki. Perheenjäsenien ja naapureiden sekä vakavammin ajattelevien piirien harmiksi soitan muutamia instrumentteja, joista äänekkäin on tenorisaksofoni. Ostin sen ollessani Libyassa. Sitä ennen olin tyytynyt vain kielisoittimiin – kitaraan, banjoon ja mandoliiniin. Tansanian akana soitin siellä olevien ulkomaalaisten, etupäässä skandinaavien, jazzbändissä ”Chalinze Stompers” useamman vuoden aikana. Yhtyeen soittoilloissa ja esiintymisien taukojen aikana viihdytin yleisöä laulamalla eri kielillä ”isojen poikien lauluja”.

Musiikkiperäistä on myöskin kiinnostukseni vanhoihin äänilevyihin ”savikiekkoihin”. Minulla on kaksi matkagramofonia: ruotsalainen ”SONORA” ja englantilainen ”HIS MASTERS VOICE ”. Olen haalinut levyjä kirpputoreilta eri maista, ja löytänyt muutamia erikoisuuksia: ”Kuolleet lehdet” venäjäksi, Bill Healeyn alkuperäislevytys ”Rock around the clock”, Delta Rythm boys-yhtyeen esitys ”Flottarkärlek” ruotsiksi esitettynä.

Olen aloittanut myös kokemuksieni muistiinpanot kirjallisessa muodossa. Osallistuin Kylmäkosken kirjaston tiloissa elämäkerta-kirjoittamisen kurssiin ja sen innoittamana kirjoitan silloin tällöin muistelmiani ja myös asiaan kuuluvia fiktiokertomuksia ”Projektimiehen käsikirjan” muodossa. Onneksi eri projektien aikaiset päiväkirjat ovat vielä tallella, joten tapahtumat pysyvät aikajärjestyksessä. ”Kokenut kaiken tietää ja vaivainen kaiken kokee!”.